Jokaisella meistä on matkoillamme tietyt jutut ja paikat, joihin ehdottomasti poikkeamme kun sellainen kohdalle osuu. Minä olen useinkin tunnustautunut kirkkojen kiertäjäksi. Niin kotimaassa kuin ulkomaillakin poikkean kirkkoon, kun sellainen kohdalle osuu. Ja aika monta kertaa on jo osunut. Toki niitä hiukan tietoisestikin reitille välillä haalitaan, mutta silti moneen olen poikennut ihan spontaanistikin. Miksikö? No koska ne vain ovat niin kauniita!

Tähän postaukseen olen koonnut ne kauneimmat, upeimmat ja muuten vain mieleen jääneet kirkot ulkomailla. Aluksi meinasin mahduttaa tähän myös Suomessa vierailemani unohtumattoman säväyksen tehneet kirkot, mutta päätin tehdä niistä oman postauksen.

  Sacré-Cœurin basilika ja Notre Dame, Ranska  

Jos aloitetaan niistä kuuluisimmista. Monet kirkot maailmalla ovat suosittuja nähtävyyksiä ja niihin saattaa olla tuntien, ellei jopa päivien jono. Nämä tunnetut nähtävyydet ovat ehkä vähän pakko nähdä-listalla jos kerran kaupungissa ollaan.  Tälläisistä tunnetuista kirkoista minua eniten ovat sykähdyttäneet  Pariisin uljaat Sacré-Cœurin basilika sekä Notre Dame.  Sacré-Cœurin basilikasta on kuvia vain ulkoa päin, koska sisällä oli valokuvaaminen kielletty. Tämä Pariisin korkeimmalla kukkulalla seisova kirkko on nähnyt pitkän siivun Ranskan historiaa, sillä sen rakentaminen on aloitettu jo vuonna 1875. Lopulliseen käyttöön se vihittiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1919, toki se oli valmistunut jo muutaman vuoden aikaisemmin.

 

IMG_2698

 

IMG_2786

Sacré-Cœurin basilika illan hämärässä.

 

Notre Damessa sai ottaa kuvia myös sisällä ja osuimme sinne messun aikoihin. Tämä Seinen rannalla seisova uljas katedraali on seissyt paikallaan vuodesta 1163 jolloin sen rakennustyöt alkoivat. Valmiiksi se saatiin 1300-luvun alkupuolella. Katedraali seisoo kahden vanhan kirkon raunioilla, aikaisemmin paikkaa on hallinnut  Rooman valtakunnan aikainen temppeli.

 

IMG_2753

 

IMG_2763

 

IMG_2871

 

Catedral de Barcelona ja Sant Pau del Camp, Espanja  

Matka vie Pariisista Espanjaan Barcelonaan. Tämä kaupunki on kuuluisa Sagrada Familia kirkostaan, jonka rakennusaikataulu lyö laudalta jo sen kuuluisan Iisakin kirkonkin. En kuitenkaan nosta Sagrada Familiaa tälle listalle, koska kaupungista löytyy mielestäni tunnelmaltaan mukavampia kirkkoja. Niistä ensimmäisenä Catedral de Barcelona. Tämän upean goottilaisen katedraalin rakentaminen alkoi vuonna 1298. Katedraali nousi  kaupungin goottilaiseen kaupunginosaan paikalle, jossa aikojen alussa seisoi romaaninen temppeli. Katedraalissa vierailee vuosittain kolme miljoonaa kävijää. Kirkon suosiosta kertoo jo se valtava kuhina kirkon ulkopuolella. Sisään kirkkoon ei ole asiaa ellet ole pukeutunut asianmukaisesti olkapäät ja polvet peittävään asuun eikä kirkon ulkopuolella parveilevat lukuisat huivien ym. myyjät anna tämän seikan unohtua.

Kirkko on upea sisältä. Goottilainen taide ja barokki tyylin alttaritaulut saavat vierailijan viipymään kirkossa ihastellen upeita teoksia. Suuresta turistien määrästä huolimatta kirkko on mielestäni tunnelmaltaan tosi hillitty ja mukava.

 

IMG_6470

 

IMG_6476

 

IMG_6488

Nämä arvokkaat hahmot vartioivat katedraalia ulkoa päin.

 

Jos kaipaat Barcelonan matkallasi täydellisen rauhallista kirkkomiljöötä, suuntaa askeleesi hiukan kaupungin laidalla sijaitsevaan vanhaan Sant Pau del Campin luostariin. Nykyisin kirkkona toimiva entinen luostari on sotien aikana toiminut myös sairaalana. Kirkon rakennusvuodesta ja syntyperästä ei ole tarkkaa tietoa. Vuonna 1596 kaupunkiin rakennettiin viemäriverkostoa, ja rakennustöissä löydettiin hautakivi, joka kertoo kirkon olemassa olosta jo vuodelta 911.

Tämän kirkon ympäristö on oikea rauhan tyyssija. Olemme paikalla heti aamukymmeneltä jolloin kirkko avaa ovensa. Sisäänpääsymaksu on kolme euroa. Meidät vastaanottaa vanha ystävällinen nainen. Vietämme kirkossa hyvän tovin ja koko sen ajan olemme ainoat vieraat. Ihana paikka, tälläisistä minä tykkään! Kirkkokin on täynnä pieniä somia yksityiskohtia!

 

IMG_6830

 

IMG_6832

 

IMG_6821

 

IMG_6820

 

Regina Defensionis Ora Pro Nobis, San Vigilio ja San Volfango, Italia  

Nyt matka vie ehkä yhteen kaikkein ihanimmista kirkoista, johon olen matkoillani eksynyt. Regina Defensionis Ora Pro Nobis tuli vastaan Dolomiittien vaellusmatkalla hiukan ennenkuin saavuimme Passo Pordoin kylään. Oppaamme kertoi, että kirkko on rakennettu Alpeilla menehtyneiden muistoksi. Kirkon seinällä oli puisia laattoja, joissa oli karuissa oloissa Alpeilla menehtyneiden alppioppaiden nimiä.

 

IMG_5950

 

IMG_5951

 

IMG_5947

 

IMG_5945

Seinustoja kiersi puinen laattarivi, joissa oli Alpeilla karuissa oloissa menehtyneiden alppioppaiden nimiä.

 

IMG_5941

 

San Vigilion kirkko tuli vastaan myös Dolomiittien vaellusmatkalla. Italian alppikylät ovat täynnä kirkkoja ja uskontoon liittyviä muistomerkkejä katujen ja polkujen laitamilla. Tämä kirkko sijaitsee Moenan kylässä. Tarkemmin kirkon tarina ei minulle auennut, mutta jostain luin, että ensimmäiset dokumentit Moenan kylästä liittyvät tähän San Vigilion kirkkoon joskus 1160 luvulla.

Kirkon ympärillä oli todella kaunis hautausmaa. Onko upeampaa viimeistä leposijaa kuin täällä vuorten syleilyssä.

San Vigilion kirkon vieressä on San Volfangon kirkko, jonka uskotaan olevan kylän vanhin rakennus. Tässä pienessä ja suloisessa kirkossa emme päässeet vierailemaan, koska ovet olivat lukossa. Kirkko pitää sisällään lukuisia freskoja, jotka ovat peräisin aina 400-luvulta saakka.

 

IMG_5585

San Vigilion kirkko hallitsee pientä Moenan kylää.

 

IMG_5609

 

IMG_5608

 

IMG_5606

 

IMG_5602

 

IMG_5613

San Volfangon kirkon uskotaan olevan Moenan kylän vanhin rakennus.

 

Tässä listaus niistä ihanimmista kirkoista joihin matkani ovat minut kuljettaneet. Jatko-osia seuraa aivan varmasti sitä mukaa kun pääsen tutustumaan uusiin kyliin ja niiden upeisiin kirkkoihin. Onko sinulla tapana reissuillasi vierailla kirkoissa?

Mukaan uusille retkille pääset klikkaamalla itsesi seuraamaan blogia facebookissa, twitterissä ja instagramissa.