On jälleen se aika vuodesta, kun tehdään yhteenvetoa siitä millainen oli matkailuvuosi 2016 omalla kohdallani. Minä tietenkin olisin toivonut, että lista olisi paljon pidempi kuin mitä se on, mutta olen hyvin tyytyväinen menneeseen vuoteen matkojen osalta ja tunnen suurta kiitollisuutta, että olen saanut tehdä tänäkin vuonna monta mielenkiintoista matkaa.

Matkailuvuoteni alkoi tammikuussa Tukholmasta, jossa piipahdimme ystävättäreni kanssa lentäen. Viivyimme kolme yötä ja ihastelimme talvista Tukholmaa ihan ensimmäistä kertaa niin että olimme maissa eikä vain laivan kannella. Tämä reissu oli hyvin piristävä ja käytimme ajan pääasiassa päämäärättömään haahuiluun (mikä on muuten aivan loistava ajankulu kohteessa kuin kohteessa) ympäri kaupunkia. Kävimme Skogskyrkogårdenin hautausmaalla, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Asuimme mukavassa hotellissa ja ihastuimme kaupunkiin niin, että uusi reissu on suunnitelmissa heti, kun löydetään aikaa (ja rahaa), sillä Tukholma on myös oiva shoppailukaupunki. Yksi blogin suosituimmista postauksista on Ihastuttava talvinen Tukholma, joka on tämän reissun tuotoksia. Muut tältä matkalta tallentuneet reissumuistot löytyvät blogin Ruotsi-kategoriasta.

 

 

Kevät ja koko alkukesä kului hiljaiselon merkeissä matkailun osalta. Kotimaanmatkailukokemuksia kartutin toukokuussa, mutta tämäkin tapahtui työn merkeissä vieraillessani Savonlinnassa ja Mikkelissä. Kauniita kesäkaupunkeja molemmat ja näihin haluan ehdottomasti joskus palata vapaa-ajalla, kun on enemmän aikaa tutustua kaupunkeihin.

Heinäkuussa, kun pääsin vihdoin ansaitulle kesälomalle lähdin heti loman ensimmäisenä päivänä seikkailulle Uuteenkaarlepyyhyn, joka osoittautui aivan tosi kauniiksi pieneksi, joskin vähän ehkä unohdetuksi kotimaanmatkailun helmeksi Pohjanmaan rannikolla. Suosittelen todella piipahtamaan tässä sympaattisessa rannikkokaupungissa.

 

Savonlinna on ihastuttava kesäkaupunki, johon haluan päästä tutustumaan paremmin.

 

Sympaattisesta Uusikaarlepyystä löytyy esimerkiksi Zacharias Topeliuksen syntymäkoti Kuddnäs.

 

Yksi tämän vuoden haaveista ja tavoitteista matkailun osalta oli matka tyttärieni kanssa jonnekin lämpimään. Se toteutui kesän lopulla, kun ennen koulujen ja töiden alkua olimme ihastuttavalla Rodoksen saarella. Asuimme Ixian lomakylässä, jossa olimme vierailleet jo kuusi vuotta aikaisemminkin. Eräänä päivänä teimme retken Lindoksen kaupunkiin ja useana iltana kävelimme ihastuttavassa Rodoksen vanhassakaupungissa, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Matkalta jäi paljon ihania lomamuistoja, joista voit lukea vaikkapa tästä. Loput reissun postauksista löytyy blogin Kreikka-kategoriasta.

 

 

Kun Rodoksen matka jäi taakse alkoi jälleen arkinen aherrus töissä, mutta onneksi syksyn katkaisi mukavasti työporukan kanssa tehty matka Nizzaan. Nizza oli minulle uusi paikka, jossa aikaisemmin en ollut käynyt. Aivan ihana kaupunki, jossa yhdistyy mukavasti rantaloma ja kaupunkiloma. Nähtävää Nizzasta löytyy vaikka millä mitalla, on museoita ja ihastuttavia pikkukyliä, elokuvakaupunki Cannes eikä pidä unohtaa Monacoa, joka on oma valtionsa aivan Nizzan kupeessa. Näin ollen minäkin sain tälle vuodelle yhden uuden käydyn maan, kun teimme päiväretken Monacoon. Nizzan reissusta voit lukea lisää täältä ja Monacon vierailusta täältä.

 

Illan hämy on laskeutunut Nizzan ylle.

Ihastuttava Monaco!

Loppuvuodelle luvassa oli vielä pieni irtiotto arjesta, kun ystävättäreni kanssa päätettiin lähteä Tallinnaan joulutorille. Mukava pieni pyrähdys tunnelmallisessa kaupungissa, jossa minun tulee harvoin vierailtua. Tähän saakka Tallinnakin on ollut vain muutaman tunnin mittainen hätäinen pyörähdys, mutta nyt aikaa oli yksi kokonainen päivä. Tästä reissusta voit lukea täältä.

 

 

Tälläinen oli minun matkailuvuoteni, joka pitää sisällään yhteensä viisi eri valtiota. En osaa asettaa näistä tehdyistä matkoista mitään ylivoimaisesti yli muiden, koska kaikki matkat ovat olleet onnistuneita ja ihania elämyksiä.

Joku ehkä muistaa viime vuoden lopulla kirjoittamani postauksen, jossa asetin itselleni hiukan haastetta samalla kun kerroin tulevasta matkastani Tukholmaan, joka toteutuikin heti tämän kuluvan vuoden alkajaisiksi. Tukholma oli ensimmäinen omatoimimatkani ja olin siitä niin innoissani, että asetin itselleni haasteen tehdä tänä vuonna enempi omatoimimatkoja. Vaan kuinkas sitten kävikään? Täytyy myöntää, että Tukholma jäi ainoaksi itse järjestämäkseni omatoimimatkaksi. Olen edelleenkin valmismatkojen suurkuluttaja! Mutta olen minä sentään kehittynyt, sillä nykyään selaan ahkerasti lentoja ja voisin ihan yhtä hyvin napata lennot valmismatkan sijaan. Usein kuitenkin välilaskut ym. käytännön asiat saavat valitsemaan valmismatkan ja toki aina ei hinnoissakaan suuria eroja ole. Annetaan kuitenkin haasteen jatkua ensivuoteenkin ja katsotaan mikä on tilanne vuoden kuluttua.

Entä sitten mikä on matkojen tilanne ensivuodelle? Tällä hetkellä ei ole yhtään varattua matkaa ja se toki ahdistaa, mutta mieli on täynnä suunnitelmia. Ja hyvin suunniteltuhan on puoleksi tehty joten eiköhän sinne ensivuoden reissukalenteriin ilmesty mukavia kohteita, joista saatte lukea täältä blogista ja seurata matkantekoa myös muilla some-kanavillani. Joten nyt seurantaan blogin facebook-sivu, twitter ja instagram, niin pääset ensimmäisten mukana näkemään minne maailma minut seuraavaksi kuljettaa!