Sade vihmoo ikkunaan, syksy on vaihtumassa talveksi. Mikä ihana pakotie lämpimään onkaan valokuvakansiot reissuilta, jotka saavat hymyn huulille ja mielen lämpimäksi. Tälläisinä hetkinä olen onnellinen, että jaksoin kantaa sitä painavaa kameraa mukanani ja räpsiä kuvia sieltä ja täältä muiden pyöritellessä päätään jättäessään minut zoomaamaan milloin mitäkin pensasta tai mäennyppylää. Kuvat tuovat mieleen pieniä yksittäisiä hetkiä ja  tilanteita, jotka nostavat hymyn huulille vielä vuosienkin päästä. Noin vuosi sitten moni matkabloggaaja kirjoitteli blogissaan syitä miksi matkustaa, mikä saa lähtemään matkalle yhä uudestaan. Kun minä katselen kuvakansioissani aurinkoisia maisemia, onnellisia kasvoja, muistan ilon hetket niiden kuvien takana tajuan, että näiden hetkien vuoksi minä rakastan matkustamista! Nämä hetket saavat minut lähtemään matkalle yhä uudestaan ja uudestaan!

Rakastan matkoilla aamuja, kun kylä vielä uinuu ja aurinko virittelee ensisäteitään uuteen päivään. Kaikkialla on vielä hiljaista ja rauhallista, vain aamuvirkut lomailijat ovat liikkeellä, kuka ikuistamassa maailman kauneinta auringonnousua, kuka muuten vaan on halunnut herätä kilpaa auringon kanssa. Paikalliset kiiruhtavat töihin, availevat pikku putiikkejaan ja meren rannassa voi törmätä kalastajaan, joka iloisena toivottaa hyvää huomenta ja kysyy miten voin. Tämä on oikeasti mahdollista vain matkalla! Vai törmäätkö useinkin Suomessa tuiki tuntemattomaan, joka iloisesti ohimennen hymyilee ja kyselee vointiasi?

img_3051

kyprosprotaras

 

Rakastan matkustamista, koska silloin suomalaisistakin tulee rentoja ja hauskoja. Tai ehkä se johtuu siitä, että matkustavat ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia. Katselevat tätä maailmaa vähän toisenlaisesta perspektiivistä. En voi nimittäin väittää ettenkö olisi törmännyt matkoillani mukaviin suomalaisiin. Päässyt jutustelemaan samanhenkisten kanssa ja jakanut matkakokemuksia maailmalta. Olen toisten suomalaisten kanssa osallistunut yhteisille retkille, kiivennyt vuorille, nauranut ja ihmetellyt maailman kummallisuuksia.

 

Määränpää saavutettu vaellusmatkalla 2015.

Määränpää saavutettu vaellusmatkalla 2015.

 

Rakastan matkustamista, koska matkalla on aikaa. Aikaa olla yhdessä. Aikaa lukea, miettiä syntyjä syviä ja höpötellä matkakumppaneille jonninjoutavia. On aikaa syödä rauhassa ja jäädä ruokailun jälkeen istumaan ravintolaan katselemaan ihmisiä. Miettiä mistä he tulevat ja minne he ovat menossa. Matkalla on aikaa käveleskellä rauhassa meren rantaan, poiketa pienelle sivukujalle, eksyä ja löytää perille. Matkalla voit rauhassa unohtaa mikä päivä on tai mitä kello näyttää.

 

kypros

img_2017

266

 

Rakastan matkustamista, koska kaukaa näkee paremmin lähelle. Meillä on Suomessa moni asia hyvin. Meillä ei lapset nuku kadulla. Meillä lapset menevät aamulla kouluun eikä kadulle kerjäämään perheelle rahaa. Meillä tytöt saavat opiskella, olla nuoria, elää vapaina ja mennä aikanaan naimisiin sen ihmisen kanssa, jonka ovat itse rinnalleen valinneet. Rakkaudesta. Meillä tulee hanasta puhdasta vettä. Meillä on mahdollisuus peseytyä joka päivä. Suomi on lintukoto hyvin monessa tärkeässä asiassa.

 

005

 

Rakastan matkustamista, koska maailma on erilainen! Se muuttuu joka hetki, sillä on näyttää sinulle aina uudet kasvot vaikka olisit käynyt samassa paikassa jo monen monta kertaa! Se on täynnä erilaisia ihmisiä. Se on täynnä erilaisia paikkoja. Jokaisella kaupungilla, kylällä ja kadulla on oma nimi ja tarina. Vaikka matkustaisit miten paljon, et ehdi nähdä kaikkea. Maailma on loputon paikka uusia elämyksiä, asioita, ihmisiä.

Tämän vuoksi minä rakastan matkustamista. Tämän vuoksi pakkaan laukkuni yhä uudelleen ja uudelleen. Tämän vuoksi suunnittelen jatkuvasti minne menisin seuraavaksi. Tämän vuoksi en koskaan lopeta matkustamista.

 

img_6626

img_1866

img_3060

 

Tahdotko nähdä millaisen tarinan maailma seuraavaksi antaa? Seuraa blogia facebookissa, twitterissä ja instagramissa niin pääset mukaan uusiin seikkailuihin!