Siitä tulee tänä syksynä kaksi vuotta, kun sukelsin itselleni ihan vieraaseen maailmaan. Ajatuksissa se oli kytenyt kauan, mutta jostain syystä en oikein ollut osannut hahmottaa miten sen voisin tehdä. Eräänä synkkänä syysiltana, kun mieli halaji lämpimään istuin koneella selaten matkakuvia ja mietin tarinoita ja hetkiä kuvien takana, ajattelin että on se väärin jos nämä jää tänne koneelle makaamaan. Minä haluan palata näihin muistoihin tarinoiden muodossa katsellen kuvia ja muistellen niitä aurinkoisia hetkiä jotka niihin liittyivät. Sinä hetkenä syntyi matkablogi Täynnä tie on tarinoita by Virpi.

Vuosi sitten, kun olin pitänyt matkablogia bloggerissa noin vuoden halusin taas jotain uutta ja itselleni erilaista. Halusin oman domainin ja mahdollisuuden monipuolisimpiin teemoihin. Ei mennyt taaskaan kauan, kun sähköpostiini napsahti tunnukset joilla pääsin webhotellin kautta avaamaan uuden blogin. Tykkäsin että ensimmäinen vuosi oli ollut pitkälle harjoittelua ja sen vuoksi halusin freesata kaikki postaukset uuteen uskoon, käsitellä kuvat ja muokata tekstiä. Hommaa helpotti se, että postauksia ei ollut mitenkään järjettömän paljon, vaan ne oli helppo kirjoittaa uusiksi uuteen blogiin. Näin säästyin myös tietotekniikan kiemuroilta, joista en koskaan opi tykkäämään miten siirrän tämän ja tuon sinne ja sinne ja mitä nappia nyt uskallan klikata, että tämä näkyy oikein.

Tässä sitä nyt sitten ollaan! Intoa on enemmän kuin silloin alussa. Nyt homma on jo tuttua ja nyt jotenkin uskaltaa tuoda postauksia esiin ihan eri tavalla. Silloin alussa vähän ehkä ujosteli, että no kiinnostaako tämä sittenkään ketään muuta kuin itseäni. Uskokaa pois, tänä päivänä ihmiset matkustavat enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin joten varmasti löytyy aina joku, joka on kiinnostunut juuri niistä paikoista, joissa sinä olet vieraillut ja joista olet kirjoittanut!

Mitä olisi blogin synttärit ilman kurkistusta siihen mitä blogissa on luettu? Niimpä avataan Google Analytics, josta käy ilmi tapahtumat tältä ajalta kun olen bloggaillut omalla domainilla. Otetaan tarkasteluun sen tylsän ja tavanomaisen kolmen kärjen sijaan neljä eniten luettua postausta. Blogi avattiin tälle alustalle viime vuoden syyskuun puolessavälissä ja neljänneksi eniten porukka on ollut kiinnostunut postauksesta, joka tuo meidät omaan kotikaupunkiini Lapualle. Kulttuurikeskus Vanha Paukku – Historiaa henkivä nähtävyys Lapualla. Tämä postaus piti jopa ykkössijaa luetuimpien joukossa viime keväänä, jolloin se yhtäkkiä sai useita lukukertoja päivässä. Yhdistin tämän siihen, että huhtikuussa tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun patruunatehdas räjähti ja se huomioitiin Lapuan rajojen ulkopuolellakin.

 

IMG_7174

 

Kolmanneksi eniten lukijoita on kiinnostanut melko tuore juttu Kaunis Rodos tarjoaa jokaiselle jotakin! Tämä ei sinänsä ole mikään yllätys, sillä Rodos jutut ovat saaneet tosi mukavan vastaanoton blogissa jopa niin, että jo aikaisemmin kirjoittamani postaus Auringon saari Rodos  nousi keväällä luetuimmaksi postaukseksi ja on säilyttänyt sijansa kolmen kärjessä. Tämä postaus on ensimmäisiä bloggaajana kirjoittamiani juttuja ja sen nousun luetuimpien postausten joukkoon yhdistin yksinkertaisesti Kreikan suosioon suomalaisten kesälomakohteena. Tällä hetkellä luetuimman postauksen titteliä pitää niinikään tuore ja Rodokselle sijoittuva postaus Kalí Órexi – Rodoksen ihanat tavernat. Tuliko tästä nyt ihan tylsä tilastointi, kun Rodos jyräsi sen näin ylivoimaisesti? Vai voisiko tämän tulkita niin, että minun blogini mukaan kannattaa matkustaa joko Rodokselle tai Lapualle?! Hahhah, ei kai sentään, maailma on täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja kiinnostavampia paikkoja! Rodos postaukset ovat uusimpia ja on ollut kiva huomata, että ne ovat kiinnostaneet ja luonnollisesti näitä uusimpia postauksia on ollut lukemassa enempi silmäpareja kuin vanhempia postauksia jolloin taas blogi on ollut uusi tulokas.

 

105

 

Jotta tilastointi ei nyt olisi aivan näin yksipuolinen, otetaan esimerkki muutamasta myös suositusta postauksesta, jotka ajoittain kirivät ihan sinne viiden kärkeen luetuimpien joukossa. Barcelona lienee yksi suosituimpia matkakohteita ja niistä jutuista Barcelona – La Rambla & Port Vell on ehdottomasti suosituin. Ilmeisesti myös risteilyt ovat kivoja, sillä Mukava viikonloppu Viking Gracella on myös yksi suosituimpia postauksia. Risteilyllä taas pääsee Ruotsiin ja näistä postauksista Ihastuttava talvinen Tukholma on kymmenen suosituimman postauksen joukossa.

Nyt kun on tarkasteltu mennyttä, on aika kääntää katse tulevaan! Bloggaamista aion jatkaa hamaan tulevaan, tämä harrastus on imaissut minut ihan pauloihinsa. Kiinnostukseni maailmaa kohtaan on loppumaton joten ajan kanssa blogin matkassa päästään hyvinkin erilaisiin paikkoihin, maailman pieniin ja suuriin kaupunkeihin, turuille ja toreille, patikkapoluille ja meidän ihanan kotimaan suloisiin pieniin tuppukyliin unohtamatta niitä isompiakaan kaupunkeja ja nähtävyyksiä, joita Suomessakin kyllä riittää. Blogi on siis jatkossakin suloinen sekamelska vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä pysyen kuitenkin tiukasti matkablogina, sillä matkailu on minulle se kaikkein tärkein ja rakkain harrastus!

Ja koska ilman matkoja ei voi olla matkabloggaaja, niin on aika paljastaa myös seuraava kohde, jonne lähden jo ensiviikolla! Tadaaa…kiireistäkin kiireisempi ja stressaava alkusyksy katkaistaan kun pääsen muutaman huipputyypin ja ryhmärämän kanssa Nizzaan! NIZZAAN! Jee, jos innostusta ja kiitollisuutta voisi mitata jollain mittarilla niin se poksahtaisi rikki! Nizza on minulle uusi kohde joten nyt on sana vapaa kommenttikentässä. Mitä siellä on ehdottomasti nähtävä?

Kaksi vuotias Täynnä tie on tarinoita-matkablogi kiittää kaikkia tähän asti mukana kulkeneita lukijoita uskollisuudesta, olette hirmuisen tärkeitä! Toivottavasti pysytte mukana myös tulevilla reissuilla. Kutsun tottakai mukaan myös sinut joka vasta olet löytänyt blogin sivuille, käy tykkäämässä facebook-sivusta, seuraa instagramissa ja twitterissä niin pääset ensimmäisenä kiinni uusiin reissutarinoihin. Voit toki seurata blogia myös esimerkiksi blogipolku-sivustolla.