Paljon kirjoitetaan matkustelusta vauvaikäisten ja aivan pikkulasten kanssa. Se on toki luonnollista, monet pikkulasten vanhemmat kaipaavat vinkkejä lentomatkoille ja ylipäänsä reissaamiseen ja varmasti aivan pienten lasten kanssa matkustaminen vaatii tietynlaista valmistautumista reissuun. Tästä sain ajatuksen kirjoittaa postaus hiukan isompien lasten kanssa matkustamisesta. Meidän perheessä matkustamisen makuun päästiin tyttöjen ollessa 7 ja 12 vuotiaat joten kokemusta löytyy noista ikävuosista tähän päivään asti, kun tytöt ovat teini-ikäinen rippikoululainen ja nuori parikymppinen. Miten matkat ovat muuttuneet lasten kasvaessa, mitä tänään täytyy ottaa huomioon ja mitkä asiat voi jättää historian lehdille hauskoina muistoina?

Tytöt ovat oikeastaan olleet tosi hyvän ikäisiä, kun aloimme matkustelun. Syömiset ja nukkumiset sujuvat tuon ikäisten kanssa jo ihan ongelmitta. Lentomatkatkin ovat ihan alkuajoista asti sujuneet hyvin. Ehkä ensimmäisillä kerroilla oli niin paljon jännitystä mukana, että sitä istuttiin vain hiljaa penkissä ja odotettiin koska ollaan perillä. Ja perillä kohteessa näin isojen lasten kanssa on voinut olla suht huoletta, kun ovat jo ymmärtäneet itse mihin voi mennä ja mitä saa tehdä. Uimataito karttui kummasti, kun viikko asuttiin uima-altaassa. Ja koulussa opittua englantia on ollut kiva kokeilla käytännössä lomamatkoilla.

 

altaalla

posee

Mitäs se pikkulomailija siellä tilaa?

Mitäs se pikkulomailija siellä tilaa?

 

Ensimmäisillä matkoillamme kiinnitin paljon huomiota hotelliin. Uima-allas oli ehdoton vaatimus ja paljon valmismatkoilla matkustaneena valitsin usein hotellin, jossa oli myös jonkinlaista ohjelmaa matkanjärjestäjän taholta lapsille. Tutuksi ovat tulleet Bamse-Nallen kerhot ja mukavat muistot niistä on jäänyt. Majoittuminen perheiden suosimissa hotelleissa tarkoitti usein sitä, että lapset ystävystyivät viikon aikana toisten samanikäisten lasten kanssa, kun touhasivat päivät samassa altaassa ja osallistuivat samoihin lastenkerhoihin. Joskus oli yhteinen kieli, joskus ei, mutta niin ne päivät kuluivat yhteisen tekemisen merkeissä. Ei voi kuin ihailla lasten avoimuutta ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on yksi asia joka muuttuu iän myötä. Jos nyt olisin 15-vuotiaalle sanonut, että mene hiukan juttelemaan noille samanikäisille ruotsalaistytöille, olisi minua vastassa ollut hölmistynyt katse, että minkä ihmeen vuoksi?

Se on tuo 15-18 vuoden ikä, joka on välillä hiukan haastava reissussakin. Enää ei huvita riehua uimapatjan ja niiden mahdollisten uusien kavereiden kanssa altaassa, mutta ei olla kiinnostuneita myöskään juurikaan mistään nähtävyyksistä. Ainoa mikä kiinnostaa on oikeastaan se toimiiko täällä netti? Jos ei toimi, niin voi taivas! Mitä sitä ihminen tekee elämällään jos ei pääse nettiin? Sitä opettelimme viimeisimmällä lomallamme Rodoksella, jossa meillä ei ollut hotellin netti käytössä, ja kokeilimme pärjätä puhelimen netin turvin eikä saatu aikaan edes jättilaskua, vaan aivan se normaali puhelinlasku.

Nähtävyyksien katselu on mielestäni helpompaa pienempien lasten kanssa jos heidät vaan saa jollain konstilla houkuteltua uima-altaasta pois. Pääsymaksut ovat pienten kanssa usein halvemmat, jopa ilmaiset ja nähtävyydet voivat tuntua jännittäviltä ja maisemakin vaihtuu, kun mennään jonnekin. Yritäppä narrata teinejä kirkkokierrokselle, saa olla melkoiset puhelahjat. Meikäläinenkään puhetyöläisenä en onnistunut siinä! Mitkään patikkapolut eivät myöskään teinejä kiinnostaneet, siellähän on niin hemmetin kuumakin! Entä retket naapurisaarille? Hmm, mehän ollaan jo yhdellä saarella! Ei kannata kuitenkaan luovuttaa, sillä kun retkipäivämme Lindokseen oli illassa, minulla oli kaksi tyytyväistä nuorta naista matkassani, jotka olivat viihtyneet retkellä oikein hyvin! Ennakkoluulojen ja asenteiden murtaminen onkin ehkä avainasemassa. Moni paikka ei välttämättä nuoren korvaan kuulosta niin houkuttelevalta, mutta osoittautuukin ihan kelpo nähtävyydeksi! Ja ainahan voi käyttää keinoista vanhinta – lahjontaa! Käydään nämä paikat ensin ja sitten shoppailemaan kauppakeskukseen. Siellä on todennäköisesti ilmainen wifikin jossain kahvilassa!

 

leikit

Kun lapset olivat pieniä päivät kuluivat näin. Ja uusia kavereita tuli jokaisella reissulla.

 

Tässä ollaan kuopuksen kanssa retkellä Kreetan saarella vuonna 2013.

Tässä ollaan kuopuksen kanssa retkellä Kreetan saarella vuonna 2013.

Finnmatkojen lastenkerholaisia esiintymässä koko hotelille Bahia Felizin lomakohteessa 2013.

Finnmatkojen lastenkerholaisia esiintymässä koko hotellille Bahia Felizin lomakohteessa 2013.

 

Joskus lapset ja nuoret haluavat ottaa reissuun mukaan kaverin. Tämä on kieltämättä melko takuuvarma konsti nuoren viihtymiselle lomakohteessa. Pari vuotta sitten olimme viikon etelässä ja tällä reissulla oli mukana nuorimman tyttären kaveri. Viime syksyisellä laivareissulla oli myös nuorimmaisen kaveri matkassa mukana. Tämäkin asia kannattaa toki harkita loppuun asti ja ottaa muutama seikka huomioon. Ensinnäkin tarvitset alaikäisen lapsen huoltajilta luvan viedä lapsi maasta. Monien matkatoimistojen sivuilla on valmis lomake jonka voi täyttää ja ottaa mukaan matkalle. Lomakkeen voi tehdä myös itse, kunhan siitä käy ilmi, että henkilö X saa matkustaa henkilö Y:n seurassa sinne ja sinne silloin ja silloin. Huoltajien nimikirjoitukset ja nimenselvennykset puhelinnumeroineen lappuun mukaan. Tätä lappua ei ikinä kysytty meiltä, mutta sen puuttuminen voi aiheuttaa pienen tilanteen mikäli sitä kysytään.

Lupalappusen lisäksi on tietenkin fiksua etukäteen ensin kaikessa hiljaisuudessa jutella mahdollisesti mukaan lähtevän lapsen vanhempien kanssa ovatko he halukkaita kustantamaan lapsen matkalle mukaan. Vaikka käytännössä tämä monesti menee niin, että nuoret itse saavat asian päähänsä ja puoliksi sopivat keskenään ja vanhemmat sitten taivutellaan tähän mukaan. On kuitenkin tärkeää, että mukaan lähtevän lapsen vanhemmat ovat tietoisia tietenkin matkan hinnasta, mutta myös siellä tarvittavasta budjetista. Minkä hintatason ravintoloissa syödään, minkälaisille retkille osallistutaan ja minkä hintaisia ne ovat? Muutoin saatat joutua maksumieheksi jos ylimääräiselle lapselle on laitettu mukaan vain hiukan ”karkkirahaa”. Mahdolliset ruoka-allergiat, lääkkeet ym. täytyy tietenkin myös olla tiedossa sillä, joka ottaa vastuulleen vieraan lapsen. Matkavakuutus on syytä tarkistaa, sillä monesti siihen kuuluu mukana matkustavat alaikäiset perheenjäsenet ja joskus esim. lastenlapset, mutta tuskin koskaan mukana matkustava kummin kaiman serkun tyttö. Hän tarvitsee ihan oman matkavakuutuksen. Ja tietenkin sinun, joka vastuullesi otat toisen lapsen matkalle mukaan, täytyy miettiä, että voi tulla sairaspäiviä (toki niitä voi tulla kaikille muillekin), oletko silloin valmis hyysäämään vierasta, ylimääräistä reissaajaa mukanasi mahdollisesti lääkärissä, pahimmassa tapauksessa sairaalassa ja tämä kaikki aika on poissa sinun rentouttavaksi suunnitellusta loma-ajasta. Toki voit sairastua itsekin, onko mukana oleva lapsikatras kykenevä pärjäämään jollain tavoin omatoimisesti esimerkiksi uima-altaalla, kaupassa jne. Mieluisampana vaihtoehtona pitäisin sitä, että joku ystävätär lähtisi mukaan lapsineen ja tällöin jokainen olisi vastuussa niistä omistaan, mutta toisaalta kokemuksen perusteella aivan hienosti sujui nekin reissut kun olin yksin sekä omien että vieraiden lasten kanssa.

 

Tytöistä on onneksi reissussa seuraa toisilleen!

Tytöistä on onneksi reissussa seuraa toisilleen!

 

Entä sitten rahan käyttö näiden teinien kanssa? Suotavaa olisi jos bongaisit jonkun miljonäärin matkaseuraksesi! Hah, vitsi vitsi! Mutta kyllähän sitä rahaa reissussa kuluu ihan niin paljon kuin sitä on mukana tai halukas käyttämään. Minun ja tyttöjen yhteiset lomat ovat olleet rantalomia, sillä vaikka risteily Tallinnaan tai lennot Tukholmaan olisivat matkan hintana halvemmat, on siellä huomattavsti enemmän shoppailukiusausta kuin rantalomakohteissa. Rantalomilla sitä jotenkin keskitytään siihen rentoon oleskeluun, uimiseen, auringonpalvontaan, mutta kaupunkilomilla ehtii muutaman museovierailun ohellakin kiertää kaupunkia niin että parhaat ostoskadut ja tavaratalot tulevat varmasti tutuiksi. Ja sen jälkeen ei enää puhuta halvasta matkasta. Tämähän on yksilöllistä ja ehkä tottumuksestakin kiinni, mutta sanoppa nyt näille trenditietoisille tyttösille, että mitään turhaa ei sitten osteta. Rodoksella kävimme yhtenä päivänä Rodoksen kaupungin uudessa osassa, jossa on ihastuttavia liikkeitä täynnä houkuttelevia vaatteita, kenkiä, laukkuja ja mitä vielä. Tuona iltapäivänä sain kuulla olevani maailman huonointa shoppailuseuraa.

 

IMG_7081

 

Olipa ihminen minkä ikäinen hyvänsä, aina on hyvä ikä matkustaa! Matka maailmalle ei voi koskaan mennä hukkaan. Repussa on aina tuliaisina runsaasti uusia kokemuksia, kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa, ajatuksia ja ideoita seuraavaa reissua varten. Jos matkassa on pieniä lapsia, silloin matkaa tehdään paljolti heidän ehdoillaan. Se on aikaa, joka ei koskaan palaa joten nauttikaa vanhemmat myös siitä! Isojen lasten kanssa on tietenkin helpompaa, mutta omat haasteensa on siinäkin, eikä vähäisimpänä esimerkiksi löytää yhteinen aika ja loma. Vaikka kouluista ehkä saakin lomaa, eihän se ole ollenkaan suotavaa jos matka osuu koeviikolle. Ja poissaolot tulee mahdollisesti korvata jotenkin. Koulujen syys- ja hiihtolomaviikoilla taas matkojen hinnoilla on taipumus pompsahtaa ylöspäin useammalla satasella.

Matkoilta saatuja kokemuksia ei voi kuitenkaan mitata missään rahassa tai ajassa, ne syöpyvät sydämeen ja tekevät sinne kodin. Olen niin onnellinen, että olen saanut tehdä monta unohtumatonta matkaa lasteni kanssa. Ja että he vielä näin isoinakin halusivat ehdottomasti mukaan reissuun! Vanhin tytär aloitti tänä syksynä matkailualan opinnot joten eiköhän meidän perheessä matkusteta tulevaisuudessakin vielä moniin mielenkiintoisiin kohteisiin!

Haluatko mukaan uusiiin seikkailuihimme? Klikkaa itsesi seuraamaan meitä facebookissa, twitterissä ja instagramissa.