Viimeaikoina on silmiini osunut muutaman matkabloggaajan kertomukset siitä mitä kaikkea kommelluksia matkoilla voi sattua ja yleensä sattuukin. Itsekin muistan listanneeni näitä jo aikanaan vanhaan blogiini, mutta ovathan nämä hetket suuri osa matkailun viehätystä, niin annetaanpa niille sija myös tässä hetkessä. Kuinka moni muuten tunnustaa, että ne hetket kun kaikki ei sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan, ovat itseasiassa aika suuri rikkaus matkamuistojen kirjassa, vaikka eivät välttämättä naurata juuri sillä hetkellä, kun tilanne on päällä (tai kun kaikkia muita paitsi sinua itseäsi naurattaa). Tarkoitan nyt sellaisia pieniä, harmittomia kommelluksia, joista tämäkin postaus koostuu. Ketään tuskin hymyilyttää jos muistelee matkaripulia tai vaikka sitä jos on joutunut varkauden uhriksi lomallaan.

Jos aloitan kommellusten muistelun aivan matkustelun alkumetreiltä, niin päästään Englantiin, jonne teimme leirikoulun vuonna 1990. Matkaa varten oli säästetty  ja kerätty rahaa erilaisilla tempauksilla pari vuotta ja kahdeksannella luokalla meidän hulvaton ryhmärämä pääsi vihdoin reissuun. Voin kertoa, että kun matkassa on vilkas kuusitoistapäinen katras, kommelluksia sattui yksi jos toinenkin. Otetaan tässä muutama.

Majoituimme englantilaisiin perheisiin. Perhe, jossa minä asuin kahden muun luokkakaverini kanssa, ei ollut mitenkään ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden perikuva missään vaiheessa eikä tilanne muuttunut ainakaan sillä, että ensimmäisenä aamuna kiskaisin makuuhuoneemme verhotangon alas. Olin tietenkin siirtämässä verhoja sivuun, jotta näemme millainen sää ulkona on, mutta hups, sieltä tulla humahti alas koko tanko raskaine pitkine verhoineen. Tilanne ei meille kolmelle teinitytölle ollut ollenkaan niin vakava kuin se oli perheen äidille, joka tuli sopivasti huoneeseen kun me kolme ulvoimme naurusta maassa makaavien verhojen vierellä. Muistan varmaan ikuisesti perheen äidin huudon: ” What are you doing here?!” Eihän me mitään, katsoimme vain ulos.  No erinäisten tilanteiden jälkeen siitäkin selvittiin, tosin sattui niin että me vaihdoimme lopulta perhettä. Ei kuitenkaan verhotangon vuoksi, vaan valvojat katsoivat sen lopulta parhaaksi kun perheen sopivuutta ja yhteistyökykyä punnittiin.

Samaisella matkalla sattui paljon muutakin. Matkustimme mm. metrolla (vai oliko se jokin juna, ei voi muistaa enää kaikkea) ilman lippua, mutta emme tietenkään päässeet ulos aseman porteista ilman lippua, joka piti leimata jotta portit aukeaa. Jouduimme menemään vastavirtaan ostamaan lipun ja tulemaan takaisin ja leimaamaan sen. Jotenkin näin se meni. Eikä naurattanut yhtään silloin. Englantilaisella kaksikerrosbussilla matkatessamme totesimme, että täällähän on himputin kuuma, miksi kukaan ei avaa ikkunaa? No me avasimme ja se sattui olemaan hätätie. Pian pysähtyi bussi ja sen kuljettaja seisoi ryhmärämämme  edessä huutaen englantilaisia (kiro?)sanoja ja kiskoen ikkunaa kiinni. Vasta nyt tajusimme, että hälytysääni joka oli alkanut avatessamme ikkunan sammui ja ikkunaa ei siis saanut avata. Viimeisenä aamuna tällä samalla leirikoulumatkalla koettiin kauhunhetkiä, kun minä olin hukannut perheemme avaimen. Olimme saaneet oman avaimen, jotta voimme kulkea oman aikataulumme mukaan ja minä olin laittanut sen …hmmm… jonnekkin. Siinä käännettiin matkalaukku ja kaikki muutkin laukut ja mahdolliset sivutaskut ympäri, katsottiin housujen ja takkien taskut, mutta ei. Avainta ei löytynyt. Miten ihmeessä tämä nyt selitetään perheen äidille? Jostain syystä aloin tutkia kukkaroani ja huomasin siellä kolikkopuolella jotain sinne kuulumatonta. Siellä se komeili kolikoiden seassa, perheen avain! Huh, reissu pelastettu!

 

IMG_4720

Rauhallinen piknik Royal Pavilionin puutarhassa.

Rauhallinen piknik Royal Pavilionin puutarhassa.

IMG_4728

 

Mennään sitten hiukan tuoreempien reissukommellusten pariin. Joskus työ seuraa tekijäänsä niin tiiviisti, että sitä on vaikea unohtaa edes lomalla. Isäni työskenteli elämänsä remonttihommien parissa ja teki tietenkin paljon myös vapaa-ajalla pikku remontteja niin kotona kuin joskus tuttavienkin luona. Lomalle lähtiessä hän sentään jätti pensselit ja vasarat, naulat ja sirkkelit kotiin. Vaan monesti ne olivat odottamassa siellä lomakeitaassa valmiina. Aika harvoin nimittäin osuu paikkaan, jossa ei olisi minkäänlaista remonttia, maalaus- tai korjaustyötä käynnissä jossakin, jos ei itse hotellissa niin ainakin jossain sen välittömässä läheisyydessä. Yleensä ihan joka lomalla alkoi kohta kuulua vasaran pauke tai jostain tulvi tuoreen maalin haju, joka paljasti että rakennustyömaa ei ollut kaukana. Eihän tämä nyt sillä tavalla haitannut, kun ei itse tarvinnut astua puikkoihin, mutta tämä huvitti meitä joka kerta ja siitä tuli hiukan sellainen sisäpiirijuttu perheessämme, että eiköhän vaan täälläkin kohta laiteta jokin paikka remonttiin. Eräällä lomalla olimme olleet jo hyvän tovin kun yhtäkkiä tajusimme, että hei täällä ei rakenneta tai korjata mitään. Ihan hiljaista, ei kuulu vasaran pauke eikä porakoneen ääni. Ei edes maalata mitään. Kunnes eräänä aamuna tulimme aamupalalta ja vanhempieni huoneen eteen oli ilmestyneet remontti-Reiskan kärryt. Mistä olivat osanneetkaan ajaa ne juuri isän ja äidin huoneen oven eteen?

 

remonttireiska

 

Huomaan, että kaikki hauskimmat jutut ovat sattuneet reissuilla, joilla on mukana perhe tai ystävät. No harvoin sitä tietenkään yksikseen saa mitään ylimääräistä härdelliä aikaan. Ratkiriemukkaita ovat olleet ne lomat joilla vaikkapa siskoni on ollut mukana. Keväällä 2013 olimme suvun naisten voimin Kreetalla ja päätimme osallistua matkanjärjestäjän retkelle. Retkellä tietenkin pysähdyttiin tekemään myös ostoksia kreetalaisiin pikkukyliin. Linja-autossa paluumatkalla joku nuori nainen istui siskoni vieressä ja jäi aikaisemmin pois kuin me. Koko linja-autollinen oli siis matkanjärjestäjän asiakkaita ja jokainen jäi pois oman hotellinsa kohdalla. Tuli myös meidän aika jäädä pois linja-autosta ja silloin siskoni huomaa, että nainen joka hänen vieressään istui oli unohtanut ostoksensa siihen penkille. No hän ystävällisesti antaa pussukan oppaalle, että voiko tämä toimittaa sen oikealle omistajalle ja opas lupasi tehdä työtä käskettyä. Hotellihuoneessa siskoni penkoo laukkuaan ja ihmettelee minne laittoi ostoksensa. Hän oli varma, että oli laittanut ostokset laukkuunsa. Mutta eipä ollut, vaan hän oli antanut oppaalle oman ostoskassinsa! Voi istu ja pala mikä kyselykierros siitä saatiin, jotta ostokset päätyivät jälleen siskolleni, mutta kyllä opas ne sitten eräällä hotellikierroksella toimitti takaisin oikealle omistajalleen, ihan niinkuin oli luvannut.

 

IMG_1782

Hotellimme Atlantica Caldera Beach.

 

Tällä samalla Kreetan matkalla koettiin hilpeitä hetkiä myös silloin, kun erään ravintolan tarjoilija epäili minun olevan raskaana. Epäilys ei onneksi johtunut siitä, että olisin niin tuhdissa kunnossa, vaan siitä etten käyttänyt alkoholia. Nehän tuovat näissä Välimeren maissa aina ne pienet ouzo- tai rakipaukut ruokailun päätteeksi ja joka kerta se aiheuttaa kysymyksiä ja ihmettelyjä, kun minun lasini on piripinnassa vielä silloin kun tarjoilija keräilee astioita pois. Monesti joku muu seurueen aikuinen kumoaa myös minun paukkuni, mutta nyt ei kukaan halunnut juoda enempää kuin omansa. Selitin kyllä etten käytä alkoholia lainkaan, mutta se ei tuntunut oikein menevän läpi ja aiheutti vain lisää kysymyksiä. Syntymähumalaa en osannut selittää ja siinä vaiheessa kun äitini yritti havainnolistaa sitä, päätimme että taitaa kuitenkin olla viisainta maksaa lasku ja häipyä hyvän sään aikana.

 

IMG_2030

 

Tälläisiä ikimuistoisia hetkiä kommelluksineen on tallentunut mieleen tehdyiltä reissuilta. Näitä olisi kyllä enempikin ja uskon että lisää on tulossa, mutta jääköön ne odottamaan jatko-osaa.

Mukaan uusille enempi ja vähempi kommelluksia sisältäville reissuille pääset mukaan, kun klikkaat itsesi seuraamaan blogin facebook-sivua, twitteriä tai instagramia.