Olin ajatellut viettää alkuviikon vapaapäiväni lähtemällä tutkimaan lähiseutua, etsimään kauniita paikkoja ja viettämään laatuaikaa omassa seurassani. Ulkona on harmaa sää, pilvet peittävät taivaan ja jotain lumen ja veden sekaista räpäskää viskoo maahan joten en innostunut seikkailusta tässä säässä. Tahdon tutkimusmatkalleni kaverikseni auringonpaisteen, en litiseviä kenkiä ja märkiä vaatteita. Niinpä ajattelin tehdä pienen koosteen mitä blogiini kuuluu tänä päivänä. Yhteensä bloggaamista on minulla takana tällä hetkellä noin 1,5 vuotta, joista viimeiset puoli vuotta blogi on toiminut omalla domainilla itsenäisenä blogina. Näihin itsenäisyyden kuukausiin aion nyt keskittyä tässä postauksessa.

 

IMG_7556

 

Kun puoli vuotta sitten siirryin Bloggerin ihmeellisestä maailmasta WordPressin käytännölliseen maailmaan, otin avukseni ICT-palveluja tarjoavan Nebulan. Heidän kauttaan sain WordPressin teemoineen, teknisen tuen ja domainin. Tämä oli minulle täydellinen paketti, sillä mikään tietotekniikan ihmelapsi en itse ole ja tuntuu huolettomalta bloggailla, kun tietää että apua on tarvittaessa saatavilla jos ongelmia ilmenee. Noista teemoista vielä tarkemmin, en osaa sanoa onko käytössäni kaikki teemat, mutta niitä on paljon. Todella paljon. Osa teemoista vaatii lisämaksullista päivittämistä, jotta niistä saisi kaikki hienoudet irti, esim. kaikissa et voi muuttaa fonttia jne. ellet päivitä kalliimpaan versioon.

Kun siirryin Bloggerista nykyiseen blogiini, olin bloggaillut niin vähän aikaa, että päätin yksinkertaisesti kirjoittaa puhtaaksi ne postaukset joiden halusin seuraavan mukanani uuteen blogiin. Ensimmäiset blogitekstit eivät kuitenkaan olleet mieleeni sellaisenaan enää siinä vaiheessa, joten olisin todennäköisesti kuitenkin puuttunut niiden kirjoitusasuun, kuvien käsittelyyn jne. uuteen blogiin siirryttäessä. Tämän kuuden kuukauden aikana postauksia on syntynyt yhteensä 47, tässä ovat mukana myös vanhasta blogista seuranneet tekstit. Ihan ensihetkistä alkaen tässä uudessa blogissa on ollut käytössä Google Analytics ja sitä onkin ollut mukava seurata. Kun aikanaan aloitin bloggaamisen kirjoitin lähinnä omaksi ilokseni ja olin onnellinen, että sadoilla, nyt jo tuhansilla matkakuvillani on paikka, jossa voin julkaista niitä rajattomasti. Silloin en niinkään ymmärtänyt ottaa käyttöön seurantamenetelmiä, joilla tarkkailla kävijämääriä.

Mitä blogissa sitten on luettu kaikkein ahkerimmin tämän puolivuotisen taipaleen aikana? Tällä hetkellä suosituin teksti on tammikuisen Tukholman reissun tuotoksia, Ihastuttava talvinen Tukholma. Kakkossijaa pitää ehkä hiukan yllättäenkin listaus niistä kaikista 12 maasta, joissa olen vieraillut. Työssäni kuulen paljon musiikkia ja suomalaisten iskelmien sanat ovat tiukasti takaraivossani ja olen usein kiinnittänyt huomiota siihen miten monissa lauluissa haikaillaan kaukomaille. Ehkä ne juuri siksi iskevätkin tajuntaani, kaukomaillehan minäkin halajan joka päivä! My way – Minun tieni maailmalla-postaus tuntuu kuitenkin uponneen muihinkin, kiva niin! Kolmanneksi suosituin teksti vie meidät syksyiseen Barcelonaan. Barcelona – La Rambla & Port Vell -postaus piti kauan ykkössijaa blogissa. Jotkut muutkin matkabloggaajat ovat tehneet huomion, että matkailuaiheista poikkeavat tekstit pompsahtavat usein luetuimpien postausten joukkoon. Syksyllä matkabloggaajien keskuudessa kiersi päivä bloggaajan kanssa-haastepostaus, jossa bloggaaja kertoi ihan tavallisesta arkipäivästään siitä hetkestä kun aamulla avaa silmänsä siihen hetkeen, kun illalla taas painaa pään tyynyyn. Pitihän minunkin tähän villitykseen lähteä mukaan ja siitä syntyi jaetulla neljännellä sijalla oleva  Töitä, matkahaaveita ja tiikeri takapihalla – normi päivä siis! Toinen neljännen sijan jakavista postauksista on hotelliarvostelu Tukholmasta Esittelyssä Radisson Blu Royal Viking Hotel Stockholm. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, arvostelut ovat tunnetusti melko suosittuja muissakin blogeissa, mutta toki tämä on suht tuore postaus joten todettava on, että arvostelut toimii, niitä tykätään lukea. Viidettä sijaa pitää vieläkin tuoreempi postaus, #ReilutBlogit -tempauksen #ReilutBlogit vol 2 – Tunne vastuusi, avaa silmäsi.

 

IMG_6425

 

Siinä siis suosituimmat tekstit tällä hetkellä. Olen itse lukenut aina mielenkiinnolla, kun joku bloggaajakollega on tehnyt vastaavanlaista listausta suosituimmista teksteistä ja hyvin usein sille listalle päätyy myös kotimaassa tehdyt retket. Omassa blogissani nämä ovat olleet luettuja ehkä silloin tuoreeltaan, jolloin olin vielä Bloggerin maailmassa, mutta tässä ne ovat jääneet ehkä hitusen taka-alalle. Jos siis listataan tekstejä, joille olisin suonut enemmän lukukertoja niin mainittakoon vaikkapa kotiseuturakkaudesta syntyneet postaukset Alahärmä sä seuduista kaunein ja Kyrönjoen helmi – Isokyrö. Kausittaisia sykäyksiä taas huomaan kävijämäärissä esimerkiksi Kanariansaarilta kertovissa postauksissa Saarikierros Gran Canarialla ja Loma Blue Village Bahia Felizissä.

 

IMG_3138

 

Blogin lukijoissa naiset pitävät selvää enemmistöä. Ikähaarukka taasen on melkoisen iso, mutta selvästi eniten lukijoita on 25-34 ja 45-54 vuotiaissa. Mukava on ollut huomata, että hiljakseen blogiin on löytänyt uusia lukijoita. Kaikki lukijat, kommentit ja uudet seuraajat ilahduttavat aina yhtä paljon. Jos sinä haluat olla mukana tulevissa seikkailuissa, pistä blogi seurantaan facebookissa, twitterissä, instagramissa tai vaikkapa blogipolku-sivustolla.