Pää Pilvissä-blogin Maarit listasi hiljattain hauskalla tavalla kaikki maat, joissa hän on vieraillut kertomalla vierailusta ja maasta muutamalla sanalla. Maarit oli saanut idean Mungolife-blogista. Minä halusin tehdä saman perässä. Päätin kuitenkin toteuttaa postauksen hiukan omalla tyylilläni. Jo yksin työni puolesta kuuntelen paljon musiikkia, mutta musiikki siivittää usein myös vapaa-aikaani, tunnetiloja, muistoja, maailmalla vietettyjä hetkiä. Näitä kaikkia voi jokin tietty laulu edustaa tai tuoda mieleen.

Olen huomannut että maailman maat ja kaupungit ovat innoittaneet sanoittajia kautta aikojen. Lauluissa kerrotaan itämaisesta rakkaudesta, kaihoisasta kaipauksesta, auringonlaskuista, meren pauhusta vierailla rannoilla ja tuhansista muista asioista, joita matkamies- tai nainen laulun tarinassa pohtii. Näiden tarinoiden siivin haluan muistella maita, joissa olen vieraillut. Työssäni olen kuunnellut kymmenet ellei sadat suomalaiset iskelmät, joten ne ovat edustettuna myös tässä listauksessa melko vahvasti.

”It’s gonna take a lot to drag me away from you, there’s nothing that a hundred men or more could ever do. I bless the rains down in Africa, gonna take some time to do the things we never had.”   Toto – Africa 

TUNISIA

Meinasi mennä metsään koko idea heti ensimmäisen maan kohdalla. Tunisia Afrikassa on ihka ensimmäinen matkakohteeni, josta rakkaus matkusteluun sai alkunsa. Yhtäkään ihan pelkästään Tunisiasta kertovaa laulua ei tullut mieleeni. Sen sijaan tämä Toton ikivanha biisi tuo väistämättä mieleen tuon ainoan kerran, kun olen Afrikan mantereella vieraillut. Vanhassa blogissani julkaisin joskus tarinan siitä miten 12-vuotiaana voitin matkalahjakortin ja vanhempani valitsivat matkakohteeksi Tunisian Afrikassa, jossa lomailimme vanhempieni sekä pikkuveljeni kanssa. Ihana matka, joka säilyy muistoissani koko elämäni ajan.

 

2015-02-04 0011

 

Kului pari vuotta ja jälleen pakattiin laukkuja.

” I set fire to the rain and I threw us into the flames. And I felt something die cause I knew that. That was the last time, the last time. Sometimes I wake up by the door. That heart you caught must be waiting for you. Even now when we’re already over. I can’t help myself from looking for you.”  Adele – Set fire to the rain

ISO-BRITANNIA

Myös tähän matkaan oli aluksi vaikea löytää laulua. Leirikoulu Englantiin tehtiin vuonna 1990 ihan parhaimmassa seurassa. Luokkakaverit, jotka olivat olleet koko lapsuuteni ajan ystäviäni. Kulkeneet koulutietä kanssani tutussa kyläkoulussa ala-asteelta lähtien läpi koko yhdeksän vuotta kestäneen peruskoulun. Osa oli tutustunut toisiinsa jo päiväkodissa ja osa jatkoi vielä peruskoulun jälkeenkin samaan lukioon. Kahdeksannella luokalla lähdimme reissuun säästettyämme kaksi vuotta rahaa huhkien erilaisissa myyjäisissä ja muissa kekkereissä, joista oli mahdollisuus saada muutama ropo matkakassaan. Matka tehtiin Brightoniin. En yhtäkkiä muistanut laulua, jonka tarina olisi vienyt britteihin. Mutta sitten muistin Adelen! Tuo mahtavaääninen brittilaulaja! Tuli on syttynyt! Ja tätä paloa matkustamiseen ei sammuttanut enää kukaan, oltiinhan jo toisella ulkomaanmatkalla muutaman vuoden sisään!

 

IMG_4720

 

Seuraava matka tehtiinkin taas perheen voimalla. Elettiin 90-luvun alkuvuosia.

” Kun saapuu huhtikuu ja kukkiin peittää maan, on kauneimmillaan Coimra. Ken sinne seisahtuu hän pois ei kaipaakaan, on Portugalin huhtikuu.” – Portugalin huhtikuu

PORTUGALI

Ajankohta ei ollut huhtikuu eikä kaupunki Coimra, mutta mukava aurinkoinen loma Albufeirassa vietettiin perheen kanssa. Tälle lomalle pääsi pikkusiskokin mukaan ja se taisi olla hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa. Yhtäkään valokuvaa minulla ei tältä reissulta ole (voitteko uskoa todeksi?!) mutta muistoissa matka on säilynyt.

Ja kun meidän pieni perheemme oli nyt matkustelun makuun päässyt, tehtiin seuraava matka jo heti seuraavana keväänä.

” Saari rakkauden, saari salainen, ei sinne toiset tulla saa, ei löytää saarta kauneimpaa, laivojen purjeet valkoiset, nyt ohi kulkekaa.” – Saari rakkauden

KYPROS

Saari, jolla olen käynyt yhteensä kolme kertaa. Lämpöä, aurinkoa, merta silmänkantamattomiin. Afroditen synnyinsaari. Eihän se voi olla muuta kuin saari rakkauden. Sinne vei neljäs ulkomaanmatkani. Kauniita muistoja kaikilta kolmelta matkalta, jotka olen tälle saarelle tehnyt.

 

cyprus

 

Ja matkat senkuin jatkuvat. Seuraavaan maahan oli myös aika vaikea keksiä laulua. Valitsin lopulta tämän.

” Take me to the magic of the moment, on a glory night. Where the children of tommorow share their dreams. With you and me. Take me to the magic of the moment, on a glory night. Where the children of tommorow dream away in the wind of change.” Scorpions – Wind of change

SAKSA

Vaikka laulussa puhutaan Moskovasta, maa johon laulun ja ennenkaikkea bändin liitän on Saksa. Muutoksen tuulet puhalsivat Saksassa 90-luvulla ja taisi olla vuosi 1995 kun silloisesta opinahjostani teimme opintomatkan Berliiniin. Matka oli hauska. Kuvia en tältä matkalta löytänyt, ainakaan sellaisia jotka laittaisin tänne blogiin. Muistikuvia on erinäisistä tilanteista, joissa seikkailimme. Tekisin silti mielelläni muistinvirkistysmatkan Berliiniin milloin tahansa.

Muutoksen tuulet puhalsivat 90-luvulla myös omassa elämässäni ja matkusteluun tuli muutaman vuoden paussi. Vuonna 1999 säästin väkisin rahat ja pääsimme kuin pääsimmekin ex-miehen kanssa yhteiselle lomamatkalle. Tästä maasta, johon matkustimme on lauluja vaikka ja kuinka.

” Taru vanha näin Kreikassa kertoo, aarre on kultainen jossain kätkössä maininkien, jossa simpukat peittävät sen…” Delfiinipoika

KREIKKA

Kreikkaa olen katsellut Kreetalta sekä Rodokselta käsin. Kreetalla olen vieraillut yhteensä kolme kertaa ja Rodoksella yhden kerran. Näistä matkoista löytyy tarinoita myös täältä. Ihania matkoja ja muistoja, jotka iäksi ovat tallentuneet mielen syövereihin.

 

IMG_2006

 

Näiden matkojen välissä helpotusta pahimpaan matkakuumeeseen ja kaukomaiden kaipuuseen haettiin välillä pienen laivamatkan takaa.

” Hei me mennään Tallinnaan, pum-pummilla Tallinnaan…” Tuomas Kauhanen – Pummilla Tallinnaan

VIRO

Pari päiväreissua on heitetty ystävättären kanssa Tallinnaan, mutta ei sentään pummilla. Oikeasti tämä maa ja kaupunki pitäisi nähdä vähän pintaa syvemmältä ja viipyä joskus muutama päivä sen sijaan, että nopeasti kiertää sataman putiikit ja sitten takaisin laivaan ja koti-Suomea kohti.

Matka jatkuu rakkauden kaupunkiin.

” Yksin mä harhailin vain, kun Pariisi tummeni iltaan. Ja kulkiessain kai seuraa mä hain, kun nojasit Seinen siltaan. Kaupunki rakkauden yön tummuvan peitoksi antaa ja suojassa sen niin onnellinen saa olla ja rakastaa…” Tarja Lunnas – Seine

RANSKA

Ranskaan ja Pariisiin vei tieni vuonna 2013. Unohtumaton matka, unohtumaton kaupunki! Tänne palaan vielä joskus takaisin!

 

IMG_2808

 

Ranskan matkan yhteydessä käytyjen maiden kokoelmani karttui toisellakin kohteella.

” Tahdon luottaa tämän paikan taikaan, vaikka luonto meidät luovuttaa, huokaa Riianlahden aallot lauluaan näin taikaa Jurmalan, Jurmalan, Jurmalan…” Jurmalan taikaa

LATVIA

Latviassa pysähdyimme kotimatkalla Pariisista Tampereen Pirkkalan kentälle. Välilasku oli Riikassa, mutta jatkolento oli peruttu joten vietimme yhden yön ja mukavan päivän Riikaa katsellen. Tästäkin matkasta löytyy tarkempaa kertomusta täältä.

 

IMG_2953

 

Ja seuraavasta maasta paukahtikin ensimmäinen kymppi rikki käytyjen maiden luettelossa!

” Kuin varkain sydämeni vei, Eviva Espanja! Nyt kaipuu rauhaa anna ei, Eviva Espanja…”  Marion – Eviva Espanja

ESPANJA

Ensimmäinen kosketukseni Espanjaan oli Gran Canaria, jonne matkustin lasten kanssa vuosina 2013 ja 2014. Tänä vuonna listaan liittyi myös manner-Espanja kun tie vei Barcelonaan. Espanja on valloittanut minut ja jos kaikki menee käsikirjoituksen mukaan niin ehkäpä seuraava vierailu ei ole kovin kaukana.

 

IMG_6457

 

Ennen olin ehdoton Kreikka-fani ja olenhan sitä toki edelleen, mutta en ollut vielä löytänyt todellista rakkauttani.

” Ci sono giorni in cui non dormo e penso  a te sto chiuso in casa col silezio per amico…” Come Vorrei (Suomeksi: Kuuleeko yö – Paula Koivuniemi)

ITALIA

Vuonna 2014 matkustin Roomaan, mutta se ei lähtenyt vielä tästä. Kiinnostus heräsi, pidin näkemästäni ja kokemastani, mutta muutama päivä turistien täyttämässä Roomassa ei riittänyt herättämään rakkauttani. Meni jokunen aika ja yhtäkkiä tuntui että Italia oli jokaisessa matkablogissa, joka silmiini osui. Ehkä ne osuivat silmiini, koska olin varannut vaellusmatkan Italiaan kesällä 2015. Tuo matka ja kaikki siihen asti näkemäni ja lukemani teki tehtävänsä. Italia on ehdoton suosikkini tällä hetkellä. Olen nähnyt murto-osan tuosta maasta, mutta tiedän, että se on minun maani!

Lisään tähän listaan vielä pienen itsenäisen valtion.

VATIKAANI

Kai se voidaan laskea yhdeksi maaksi? Rooman matkalla teimme opastetun kierroksen Vatikaanissa.

 

2015-07-02 0011

 

Tästä listasta taisi laulujen suhteen tulla yhtä värikäs kuin on makuni niin musiikin kuin matkailun suhteen. Olen melkein kaikkiruokainen, kunhan laulu tai maa kätkee sisäänsä tarinan. Listani käytyjen maiden suhteen on lyhyt, vain kaksitoista maata. En sure sitä, koska minulla on loppuelämä aikaa kartuttaa tuota listaa. Maabongaria minusta ei silti koskaan tule. Minähän voisin matkustaa samaan paikkaan yhä uudelleen ja uudelleen ja niin olen paljon tehnytkin. Tulen tekemään niin myös jatkossa! Itseasiassa minua hiukan huvittaa ihmiset, jotka ovat käyneet vaikkapa Berliinissä ja sitä myöden vetävät rastin Saksan ylle. Saksa on nähty! Kukin tyylillään ja jokaisella on oma makunsa ja omat kiinnostuksen kohteensa.

Lisää kiinnostuksen kohteitani pääset seuraamaan mm. facebookissa, twitterissä ja instagramissa. Pysy mukana!