Keskiviikko valkeni kauniina kuten kaikki muutkin aamut vaellusmatkallani Italian Dolomiiteillä. Oli edessä viikon viimeinen vaelluspäivä. Haikeus puristi rintaa. Tänään olisi vuorossa viikon korkein paikka Sass Pordoi 2950 metrin korkeudessa.

Aamupalan jälkeen lähdimme jälleen paikallisbussilla ja ajoimme piirun verran kauemmas kuin edellisenä päivänä jolloin jäimme Campitelloon. Campitellon jälkeen tuli Canazei niminen kylä ja siellä jäimme bussista pois. Jatkoimme matkaa gondolihissillä 2382 metrin korkeuteen Col di Rosciin. Sieltä näimme huikean Marmolada vuoren, joka on Dolomiittien korkein vuori 3343 metriä.

 

IMG_5913

 

Vaellusreittimme kulki tänään Sas Becen maisemissa kohti Passo Pordoita, jossa meidän oli määrä olla aamupäiväkahvien aikaan. Maisemat olivat hiukan samanlaista alppiniittyä kuin edellisenä päivänä Sassolungon alueella. Vuoret olivat vain nyt lähempänä.

 

IMG_5920

IMG_5925

IMG_5934

 

Passo Pordoissa pysähdyimme kirkon luona, joka oli rakennettu alpeilla menehtyneiden muistoksi. Kirkon seinässä oli laattoja, joissa oli alpeilla karuissa oloissa menehtyneiden alppioppaiden nimiä. Alppioppaat ovat täällä hyvin arvostettuja ja usein kutsumus siihen ammattiin täytyi tunnistaa jo hyvin nuorena, jotta pääsi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa aloittamaan tutustumisen vuoristoon ja sen olosuhteisiin. Näin siis etenkin entisinä aikoina, jolloin matkailu ei vielä ollut näin kehittynyttä ja reitit merkittyjä kartoista puhumattakaan.

 

IMG_5940

IMG_5950

 

Passo Pordoissa oli valokuvanäyttely, joka kertoi Maria Piazin (1877-1971) elämäntyöstä. Passo Pordoi on kylä, johon Maria ihastui niin paljon, että osti sieltä isältään lainaamillaan rahoilla talon. Häntä pidetään alppimatkailun merkittävänä edelläkävijänä ja uskotaan, että pitkälti hänen ansiostaan tämä kylä on löydetty ja olemassa tänä päivänä. Maria Piaz perusti kylään ensimmäisen paikan, joka tarjosi matkailijoille yösijaa ja aamupalaa ja tämän toiminnan ympärille kylä vähitellen rakentui.

Maria Piaz meni naimisiin itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Hän sai seitsemän lasta ja hoiti kaikki tilansa työt, koskahän oli talouden voimakkaampi osapuoli miehen ollessa häntä niin paljon vanhempi. Hän näki myös sota-ajan ja koki tuon ajan kovat olosuhteet vuoristossa. Maria Piaz kuoli vuonna 1971 94-vuoden ikäisenä.

 

IMG_5952

IMG_5960

IMG_5961

 

Me saavuimme vihdoinkin Sass Pordoihin, jonne nousimme loppumatkan kabiinilla. Olimme nyt 2950 metrin korkeudessa. Täällä oli jälleen tarjolla vaihtoehtoja miten viettää päivää. Koska olimme näinkin lähellä 3000 metriä, oli varmasti joku jo ehtinyt miettiä eikö mistään löytyisi enää sitä 50 metrin palaa, jotta voisimme sanoa käyneemme 3000 metrissä. Kyllä löytyy! Täällä jos missä löytyi korkeuksia ihan niin korkealle kuin rahkeet riittivät!

Halukkaille tarjottiin mahdollisuus lähteä 3000 metriin jos halusi. Oppaamme Kaisa neuvoi reitin. Samalla hän kertoi kuitenkin, että aikaa tähän menisi sen verran kauan, että sinne lähtevät eivät ehtisi yhteiselle Tema-matkojen tarjoamalle lounaalle, joka syödään täällä Sass Pordoissa noin kello 13 aikaan. Kukaan ryhmästämme ei lähde ihan sinne ylös asti, mutta moni käy tutkimassa lähiympäristöä sellaisen matkan päässä, jotta ehtii lounaalle.

Minä päätän jäädä viettämään aikaani näköalatasanteelle ja nauttia upeista maisemista, jotka sieltä aukenivat. Nyt oltiin niin korkealla, että ympärillä olevilla poluilla oli lumisia ja jäisiä kohtia ja niitä olin saanut tuntea jalkojeni alla koti-Suomessa ihan tarpeeksi, joten sitä minun ei tarvinnut lähteä kokemaan tänne.

 

IMG_5972

IMG_5975

IMG_5980

IMG_5982

IMG_5985

 

Ylhäällä oli uskomattoman lämmin ja aurinko paistoi todella kirkkaasti. Aikaa tänne oli varattu runsaasti sitä silmällä pitäen, että osa halusi tehdä kävelyretkiä ympäristöön. Aika kului silti ihmeen nopeasti vaikka vain taivasteli tasanteella. Aluksi olin hiukan nimittäin miettinyt, että miten ihmeessä täällä saa aikansa kulumaan ruokailuun asti, sillä ei tasanteella mitään sen kummallisempaa tekemistä ollut.

Tämä Rifugio missä olimme ja missä söisimme lounaan oli nimeltään Maria Al Sass Pordoi. Paikka oli melko iso ja täällä mahtui hyvin lounastamaan suurempikin seurue. Kuten ehkä jo arvaattekin, meille tarjottu lounas ei jättänyt ketään nälkäiseksi. Annos oli jälleen kerran maittavaakin maittavampi jälkiruokineen.

 

Pääruokana oli pastaruokaa.

Pääruokana oli pastaruokaa.

Jälkiruoka vei kielen mennessään.

Jälkiruoka vei kielen mennessään.

 

Lounaan jälkeen lähdimme tyytyväisinä loppupäivän vaellukselle. Ensin laskeuduimme tietenkin kabiinilla hiukan alemmas kylään ja sieltä sitten alppiniittyjä pitkin alas kohti Canazein kylää, josta olimme lähteneetkin. Alppiniityt, joita pitkin kuljimme toimivat talvisin laskettelurinteinä.

 

IMG_6007

IMG_6008

IMG_6012

IMG_6013

 

Maisemat hurmasivat minne vain ikinä päänsä käänsikään. Tuntui, että joka suunnassa oli pieniä ihania yksityiskohtia, jotka oli pakko ikuistaa kameran muistikortille. Näistä muistoista sitä imettäisiin voimaa vielä kauan. Vaellusmatkamme osui ajankohtaan jolloin kukkaloisto niityillä oli parhaimmillaan ja seurueessamme oli muutama nainen, jotka tunsivat tosi hyvin kasvia ja kukkia nimeltä.

 

IMG_6020

IMG_6025

IMG_6026

IMG_6027

IMG_6028

 

Kun viimeinkin monen polunmutkan ja kabiiniajelun jälkeen olimme Canazein kylässä, oli vaellusmatkamme tullut vaellusten osalta päätökseen. Tunne oli samaan aikaan sekä voitonriemuinen että haikea. Voitonriemuinen, koska olimme selvinneet reissusta kaikki tosi hyvin, ilman mitään kaatumisia tai muita haavereita, vaikka poluilla oli välillä ollut hankaliakin paikkoja! Haikea siksi, että nyt edessä oleva ilta ja aika olisi jäähyväisten ja kiitosten aikaa.

Vielä ennen paluuta kotikylään, meillä oli edessä yhdet viininmaistelut juusto- ja kinkkutarjottimineen. Tällä kertaa maistiaiset järjesti paikallinen hotellin omistaja hotellinsa kellarissa olevassa ravintolassa. Paikka oli tosi hieno ja hotellin omistajalle tuntui olevan sydämen asia, että sai kertoa meille viineistään ja maistattaa niitä. Minä en edelleenkään juonut viiniä sen enempää kuin muutakaan alkoholia, mutta maisteltavaa oli myös minulle yllin kyllin kinkku- juusto- ja pizzatarjottimella. Silti, jos olen aivan rehellinen niin täytyy sanoa, että ehkä tämän viimeisen iltapäivän olisi halunnut käyttää toisin kuin istua siellä  hotellin kellarissa kuuntelemassa yli-innokkaan italialaisen viinikertomuksia, joista minä ainakaan en edes ymmärtänyt mitään. Aikaa tässä viininmaistelussa kului ehkä aavistuksen liian kauan ja aikaa kauniin Canazein kaupungin katsomiseen jäi melko vähän. Mutta arvostan silti kovasti, että jokaiselle päivälle meille oli järjestetty tälläistä ylimääräistäkin ohjelmaa.

 

IMG_6051

IMG_6053

IMG_6041

IMG_6046

 

Illallisella muistelimme kulunutta viikkoa ja kiitimme Kaisaa hänen loistavasta työskentelystään. Illallisella jätimme myös hyvästit Paolalle ja Renatolle, sillä lähtisimme aamulla niin aikaisin, ettemme ehtisi nähdä heitä. Paolan tekemät eväät odottivat meitä ruokasalissa, kun aamulla ennen kukonlaulua suuntasimme bussin nokan kohti Venetsian lentokenttää.

Tämä matka on ollut yksi upeimmista kokemuksistani ikinä. Voitte arvata, että uusi vaellusreissu on suunnitteilla, mutta minne, on vielä vähän arvoitus.