Vaellusviikkoomme sisältyi yksi vapaapäivä, jolloin ei ollut ohjattua ohjelmaa ollenkaan. Toki silloinkin pääsi vaeltamaan jos halusi. Meillä oli käytössämme bussi- ja hissikortit, joita pystyimme hyödyntämään myös vapaapäivänä jos halusimme lähteä kabiinilla ylös jollekin lukuisista vaellusreiteistä tai huristella bussilla toiseen kaupunkiin katselemaan mitä sieltä löytyisi. Minä ja meidän ryhmään kuuluva Sari päätimme lähteä visiitille lähiseudulle, sillä siihen ei oikeastaan olisi muuta mahdollisuutta kuin tämä päivä. Vaelluspäivinä aikamme meni tiiviisti vaellusreitillä ja iltaisin kylään palattuamme emme ehtineet muuta kuin vähän levähtää ja käydä illallisella.

Otimme suunnaksi naapurikylän Moenan. Moena oli hiukan omaa kotikyläämme suurempi kylä ja matkaa sinne oli vain kuusi kilometriä. Koska vaelluspäivinä saimme patikoida ihan riittävästi, päätimme nyt hyödyntää bussikorttia ja ajelimme kylään bussilla. Heti ensisilmäys Moenaan sai meidät huokailemaan ihastuksesta. Kylä oli kaunis kuin karkki!

 

IMG_5546

 

Kuljimme päämäärättömästi pitkin kylän katuja ja ihastelimme kylän taloja ja sitä miten kylä tuntui sykkivän elämää ihan toisella tavalla kuin kotikylämme. Kotikylämme oli kyllä nätti myös, mutta huomattavasti hiljaisempi kuin tämä.

 

IMG_5529

IMG_5537

IMG_5545

IMG_5578

 

Kun vierailimme Moenassa oli maanantai ja kylässä oli juuri kuluneena viikonloppuna vietetty kyläjuhlaa eli sagraa. Sagrat olivat hyvin yleisiä juhlia pikkukylissä ja niihin liittyy voimakkaasti pyhimykset, joita juhlassa yleensä palvottiin ja juhlittiin. Sagra tunnetaan sadonkorjuujuhlana, jolloin kylissä järjestetään kulkueita, maistellaan perinteisiä ruokia ja pukeudutaan juhlapukuihin. Itseäni harmitti kovasti ettei meillä ollut aikaa poiketa täällä viikonlopun aikana ja nähdä kyläjuhlia.

Moena vasta heräili kyläjuhlien jälkeiseen aamuun. Soman pikkukylän liikkeet availivat oviaan ja kaduille alkoi ilmestyä elämää. Pysähdyimme seuraamaan sitä eräästä kahvilasta aamukahvikupposen merkeissä.

 

IMG_5554

IMG_5557

IMG_5574

 

Paikalliset ihmiset olivat välittömiä ja hyväntuulisia, turisteihin tottuneita mutta kuitenkin valmiita esittelemään tuotteitaan hyvinkin perusteellisesti kuten erään pienen puodin kauppias, joka tarjosi meille maistiaisia kinkuista ja juustoista.

 

IMG_5564

IMG_5583

IMG_5584

 

Kylän laidalla korkealla mäellä seisoi ylväänä kirkko ja päätimme Sarin kanssa käydä katsomassa sitä tarkemmin. Talsimme jyrkkää mäkeä ylös ja ihan ensimmäinen näky, jonka ylhäällä näimme oli valtavan kaunis hautausmaa. Kirkkoja olen reissuillani nähnyt useampiakin, mutta en muista olenko vielä ikinä osunut hautausmaalle. Mietin että ompa kaunis viimeinen leposija, kylän ympäröimänä vuorten sylissä.

 

IMG_5586

IMG_5594

IMG_5597

IMG_5601

IMG_5605

IMG_5607

 

Menimme tietenkin katsomaan kirkkoa myös sisältä. Kaunista oli.

 

IMG_5609

IMG_5610

IMG_5611

IMG_5612

 

Kun kirkko oli ihasteltu, päätimme etsiä ruokapaikan. Täällä oli sama meno kuin kotikylässämme, että kesän turistikausi ei ollut vielä pyörähtänyt täysin vauhtiin ja kaikki ruokapaikat eivät välttämättä olleet avanneet oviaan vielä lainkaan. Lisäksi oli hiukan varhainen lounasaika joten pyörimme kylällä tovin ennekuin mieluisa ruokapaikka löytyi. Tilasin reissun ainoan pizzan, pizza Dolomitin.

 

IMG_5624

 

Kun pizzat oli syöty, katselimme vielä muutaman putiikin läpi ja sen jälkeen lähdimme takaisin kotikylään tarkoituksenamme tutustua myös siihen tämän päivän aikana tarkemmin.

Sari oli saanut hotellimme vastaanotosta bussiaikataulun, jonka mukaan meidän täytyi hypätä bussiin, jonka päätepysäkki oli Penia niminen kylä. Oletimme tottakai, että tällöin bussissa, johon meidän täytyi nousta lukisi ylhäällä Penia. Olimme pysäkillä ajoissa ja aikataulun mukaan siihen pysähtyikin bussi, mutta siinä luki Marmolada. Ei, emme olleet menossa sinne joten odotimme seuraavaa bussia, ehkä se olisi meidän bussi. Olimme jo tottuneet siihen, että bussit täällä kulkivat melkolailla peräjälkeen.

Vaan ei alkanut bussia kuulumaan. Katselimme kelloa ja ihmettelimme miten bussi nyt näin myöhässä on. Aikataulut olivat tähän asti pitäneet tosi hyvin bussilla matkatessamme. Harmittelimme ettemme olleet käyneet ruokapaikkamme wc:ssä, sillä olimme ajatelleet olevamme hotelilla puolessa tunnissa. Melkein tunti oli jo kulunut eikä bussia kuulunut ei näkynyt. Pysäkkiä vastapäätä oli turistitoimisto, joka myi bussilippuja ym. ja sieltä tuli joku jokysymään onko meillä kaikki hyvin. Kaikki oli hyvin kunhan vain bussi tulisi. Pysäkille tuli bussi, johon sai nousta polkupyörien kanssa ja joka oli menossa kotikyläämme, mutta se otti kyytiin vain polkupyörien kanssa matkustavat.

Lopulta Sari lähtee kysymään vastapäisen toimiston tyypeiltä oliko tälle pysäkille tulossa vielä joku bussi tänään. Siellä vanhempi nainen oli kertonut, että meidän olisi pitänyt nousta siihen Marmolada-bussiin. No mistä herranen aika me olisimme sen voineet tietää? Nainen oli sanonut, että he olivat katsoneet ikkunasta miksi nuo naiset seisovat pysäkillä, mutta eivät sitten nouse kuitenkaan bussiin! Olimme varmasti olleet huvittava näky! Päivän opetukset olivat siis kysy, kysy ja vaikka luulisit tietäväsi kysy silti. Meidän olisi pitänyt kysyä Marmolada-bussin kuljettajalta meneekö se kotikyläämme. Toinen opetus oli, että jos olet Italiassa niin vaikka bussin ikkunassa lukisi Kairo, se saattaa olla juuri se bussi, jota sinä odotat. Päivän kolmas opetus oli käy vessassa aina kun siihen on mahdollisuus. Vaikka kuvittelisit olevasi aivan kohta hotelilla, jotain voi aina mennä vikaan.

Olimme kuitenkin hyvin tyytyväisiä päivään Moenassa. Meidän kömmähdykset eivät päättyneet ihan vielä tähän, mutta se jääköön kirjoitettavaksi johonkin ”kömmähdysten TOP10-postaukseen”. Jatketaan siis kertomusta siitä, kun olimme päässeet hotelliimme ja salamannopean virkistäytymisen jälkeen lähdimme ottamaan selvää mitä kaikkea rauhallinen kotikylämme piti sisällään.

Vigo di Fassa on noin 1250 asukkaan pieni kylä Pohjois-Italiassa. Sitä ympäröi Dolomiittien jylhä vuoristo. Kylä sijaitsee noin 1380 metriä merenpinnan yläpuolella. Vigo di Fassa on talvisin suosittu hiihto- ja laskettelukeskus ja kesäisin tänne saapuvat lukuisat vaellusryhmät nauttimaan toinen toistaan upeimmista maisemista ja maastosta, joka tarjoaa niin alppiniittyjä kuin jyrkkiä vuorenrinteitäkin!

 

IMG_5633

IMG_5638

IMG_5639

 

Kylä oli melko nopeasti katseltu. Eihän kylän keskustassa oikeastaan ollut juurikaan muuta kuin muutama matkamuistomyymälä, pari kahvilaa ja ravintoloita, jotka eivät olleet vielä avanneet oviaan tähän kauteen. Päätimme Sarin kanssa kuitenkin katsella mitä keskustan ulkopuolella olisi ja lähdimme vain kävelemään jotain tienpätkää pitkin.

Kadun varrella oli paikallisasutusta ja luulen, että osa asunnoista oli myös loma-asuntoja. Katu oli kapea ja kaikkialla oli hyvin rauhallista.  Rauhallista ja karun kaunista.

 

IMG_5645

IMG_5646

IMG_5647

IMG_5658

 

Kuinka monta kirkkoa näin pienessä kylässä tarvittiin? Sitä pohdimme, kun jonkun mutkan jälkeen eteemme ilmestyi yhtäkkiä kirkko. Yhden kirkon voimme nähdä hotellimme huoneen parvekkeelta. Nyt eteemme ilmestynyt kirkko oli toisessa suunnassa, alamäessä.

Tällä kertaa emme poikenneet kirkkoon sisälle vaan jatkoimme matkaamme.

 

IMG_5664

IMG_5662

IMG_5663

 

Saavuimme takaisin kylämme keskustaan ja päätimme etsiä ruokapaikan, koska vapaapäivän ohjelmaan ei kuulunut illallista hotellissamme kuten muina iltoina. Ruokapaikan etsiminen olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä meillä ei ollut varmaa tietoa edes siitä oliko joku ravintola kylässämme jo auki. Olimme olettaneet, että olisi, mutta hetken kylällä pyörittyämme emme olleet asiasta enää niinkään varmoja.

Kysyimme neuvoa erään pienen hotellin aulasta ja saimme italian, saksan ja lopulta englannin kielellä opastuksen ravintolaan, josta saisi ruokaa. Löysimme aivan helposti pienen mutkan takana olevaan hotelliin, jonka ravintolaan meidät oli ohjattu. Se olikin oikein kiva ja hyvä paikka ja olihan sinne löytänyt tiensä muitakin meidän ryhmäläisiä.

 

IMG_5701

Illan menu oli herkullinen.

Illan menu oli herkullinen.

IMG_5697

Ilta hämärtyi siinä istuessamme iltaa ja nauttiessamme hyvästä ruuasta. Tälläinen oli pieni Vigo di Fassan kylä kesäkuussa kesäsesongin kynnyksellä. Muutaman viikon kuluttua erilaiset patikka- ja kiipeilyryhmät täyttäisivät kylän hotellit ja ravintolat. Kylä sykkisi elämää aivan toisella rytmillä.